Terveisiä uran huipulta. T. Lähihoitaja

Olen kohta 36-vuotias, reilu 16 vuotta hoitajan työtä tehnyt kehitysvamma-alan huippuammattilainen.

Kuulostiko pröystäilevältä? Sitä se ehkä onkin. Ja sellaiselta haluan sen nyt kuulostavankin.

Huippuammattilainen

Kyllä työitsetunto on väkisinkin jo kehittynyt sille tasolle, että vaikka koko ajan onkin uutta opittavaa ja mokia tapahtuu, niin tiedän olevani omassa sarjassani oikeasti hyvä hoitaja ja vähintäänkin työyhteisöjeni ja asiakkaideni arvostama oikea ammattilainen.

Olen vaihdellut työnkuvaani tämän erittäin erityisen hoitoalan sivuhaarani sisällä useita kertoja. Siksi koen, että tuli vastaan mitä tahansa kehitysvamma-alalta niin olen valmis tarttumaan haasteeseen.

Huippuammattilaisuudesta ei varsinaisesti puhuta. Ei hoitajilla ole tapana. Hoitaja on aina tiimipelaaja. Huippuammattilainen on aina huipputiimin yksi osanen.

Työkavereiden ja asiakkaiden ihanien palautteiden lisäksi henkilökohtaisesta huippuosaamisestani ei kerro muu kuin, että olen saavuttanut kaikki ikälisäni, kun täytin 25 vuotta, jolloin uraa oli takana 10 vuotta. Ja kun viime vuonna tuli 15 vuotta täyteen, niin aloin saada suurinta määrää lomapäiviä, mitä urallani voi saada. Olen siis urani huipulla.

Kokeilin äsken huvikseni eläkeikälaskuria netissä. Tavoite-eläkeiäksi se laski tällä hetkellä minulle 69 vuotta ja 8 kk. Jos fyysisyyteni antaa mahdollisuuden ja muutenkin ala pysyy minua kiinnostavana, niin minulle ehtisi kertyä työuraa 50 vuotta näiden Rakkaiden Pikkumurusteni kanssa.

Aivan sairaan hieno ajatus. Minua ei yhtään haittaisi sekään vaihtoehto, että niin kävisi. Koska asiakkaat ovat maailman rakkaimpia.

MUTTA.

Lähihoitajan arvostus

Mediassa on nyt paljon esillä se, että hoitajat tarvitsevat lisää palkkaa ja muutakin määriteltävissä olevaa arvostusta. Olen ihan todella samaa mieltä!

Lähelläni on ihmisiä, jotka ovat todella vastuullisissa tehtävissä, kuten esimerkiksi suunnittelevat laitteita, joilla ihmiset tekevät töitä. Silloin voi myös olla ihmishengistä kyse. He saavat työstään vastuunsa mukaista palkkaa.

Lähihoitajaa välittömämmässä läheisyydessä ei kukaan toinen ammattilainen ole ihmistä. Avun tarpeessa olevaa ihmistä. Ihmistä, joka ei ole sillä hetkellä tai ehkä koskaan enää vahvimmillaan.

Vastuu on hurja. Siinä hoitaja on välittömässä vastuussa omista tekemisistään. Myös vahingot lasketaan.

Joku tekee työtä firmassa, joka suunnittelee koneita, joilla vastuuttomasti tehtynä voisi tappaa ihmisen. Siellä vastuussa ei ole koskaan yksittäinen henkilö.

Se on siksi erittäin erikoista, että hoitajan työn arvostus on mitä on. Siis aineellinen ja määriteltävissä oleva arvostus.

Kyllähän me sotaveteraanejakin kiitellään henkevin lausein aina itsenäisyyspäivänä, mutta kuka muu minun lisäkseni tunnustaa ettei kovin monena muuna kalenterivuoden päivänä muista arjessansa näitä sankareitamme.

Juhlapuheissa on helppo muistaa sankarillisia hoitajiakin henkevin sanakääntein. Arjessa se kaikki ylevyys unohtuu. Ne olivat vain sanoja. Ei niillä elä. Eivät ne motivoi kovin pitkäksi aikaa. Ainakaan jos rakenteellisilla asioilla hankaloitetaan ihan sitä perusarkea.

Mitä meillä olisi, jos meitä ihan kaikenlaisia ihmisiä ei joku hoitaisi?

Pikkulasten vanhemmat eivät välttämättä voisi käydä töissä, koska heidän pitäisi hoitaa lapsensa kotona ilman lastenhoitajia. Tällä hetkellä lapset viedään hoitoon, vaikka töissä ei käydäkään. Vaikuttavaa.

Koululaiset lisääntyisivät ehkä vallattomuuttaan ennen aikojaan, käyttäisivät päihteitä valtoimenaan ja ottaisivat hädässään itseltään hengen helpommin, jos ei olisi ohjaavaa ja valistavaa sekä psykiatrista hoitoa.

Työikäiset ihmiset jäisivät mahdollisesti sängyn pohjalle uupuneina aikuisina sikiöinä makaamaan. Eivät saisi apua työssä väsyneisiin fyysisiin tai psyykkisiin ongelmakohtiinsa.

Ikääntyvät saisivat myös pärjäillä ihan omillaan. Ei ehkäpä tulisi kotiapua, jos murskaisit jäätiköllä jalkasi. Joutuisit hoitopaikkaan missä suihkuun ei kukaan auttaisi eikä vaipat vaihtuisi.

Entä jos olisit jo syntymälahjana saanut jonkinasteisen fyysisen tai henkisen vamman? Kuka huolehtisi kehitysvammaisen tai tapaturmassa vammautuneen sekä elämän rikkoman henkilön normaaleista perustarpeista kuten ravinnosta, lääkityksestä ja puhtaudesta.

Äkkinäinen tekisi johtopäätöksen, että ilman tarvittavaa määrää hoitajia eliniät laskisivat. Olisiko se lopulta mahtava ilmastoteko? Olisiko se hieno teko valtion kukkarolle?

Hoitoalan kehityksestä

Käytän hoitoalan kehityksestä kuvausta kehitysvammaisten historiasta, koska se on osaamisalani.

Olen kuullut kehitysvammaisista henkilöistä, joita on piiloteltu ulkovarastoissa sukulaisilta ja kyläläisiltä. Olen kuullut henkilöistä, jotka eivät osanneet käyttää vessaa päästessään kotoa kehitysvammaisten laitokseen asianmukaiseen hoitoon pitkän piilottelun jälkeen. He olivat kotona tehneet tarpeensa ”nurkan taakse”.

Noista piilotteluajoista on siis vain muutamia vuosikymmeniä. Silloisen ajattelukulttuurin vuoksi ”vajaamielisten hoitolaitoksetkin” on alunperin rakennettu hieman syrjempään.

Historiassa on lähdetty ”rotuhygienia”- ajattelusta, jolloin ”tylsämielisiksi” eli kehitysvammaisiksi diagnosoidut (myös ne virhediagnosoidut, kehitysvammattomiksi myöhemmin todetutkin) pakkosteriloitiin aina vuoteen 1970 asti, koska ajateltiin ”vajaamielisyyden” olevan perinnöllistä. Heidät tuomittiin tälläkin tavalla pakkohäpäisemällä ulos yhteiskunnasta.

Nyt on tultu siihen, että kodinomaisetkin kehitysvammalaitokset on purettu ja ihmiset niistä ovat muuttaneet esimerkiksi omiin tuettuihin vuokra-asuntoihin. Osa käy töissä. Heillä on perusavun lisäksi mahdollisuus mielekkääseen täysipainoiseen elämään yhteisessä yhteiskunnassamme. Kehitysvammaisia näkyy Hesen jonoissa, festareilla ja vaatekaupoissa itse ostoksilla. Kenenkään ei enää tarvitse olla piilossa.

Myös hoitokulttuuri on muuttunut isosti. Ihan tämän 16sta vuoden aikanakin. Historiassa auktoriteettisella tavalla johdettiin eli kuviteltiin oikealla tavalla ohjaavamme kehitysvammaryhmiä. Nyt hoitajan tehtävä on sanoilla tai sanoitta oppia tuntemaan asiakkaansa ja hänen tarpeensa niin hyvin, että asiakas itse osaa hoitajallensa tai ohjaajallensa kertoa omalla tavallaan mitä hän milloinkin haluaa ja tarvitsee.

Ja koska ala on isoja kehitysharppauksia ottanut ja työ on muuttunut monistakin rakenteellisista syistä haastavemmaksi, niin haluaisin korostaa sitä, että aineellinen ja määriteltävissä oleva arvostus on viimeistään nyt saatava kuntoon.

Hoitoala ei nyky-yhteiskunnassa työmarkkinoilla myy hyvin.

Nykyään vallitsee ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä” – mentaliteetti ja nuoret suuntaavat aloille, joissa ei fyysistä työtä tarvitse tehdä. Ja se on täysin ymmärrettävää. Robotit korvaavat ihmistä yhä enenevimmissä määrin. Se on tämän ajan hienous.

Vaikka robotiikan kehitys on valtavan nopeaa, niin en usko, että esimerkiksi minua pystyy minun elinaikanani korvaamaan robotilla kokonaan. Kehitysvammaisen henkilön moniulotteinen hienous ei ole tukkutavararobotiikan lempiasiakas todennäköisesti vielä todella pitkään aikaan.

Siitä syystä emme voi jäädä odottelemaan.

Vaikka minusta olisi hienoa olla osa kehitysvamma-alan työtä vielä vajaa 70-vuotiaanakin, niin meitä hoitoalan osaajia on auttamattomasti jo nyt aivan liian vähän. Ja alan uusia osaajia tulee enimmäkseen silloin, kun jonkun ihmisen työllistymismahdollisuudet jollain muulla alalla ovat sulkeutuneet.

TE-keskukset ohjaavat työttömiä helposti kuulemma nykyään kouluttautumaan lähihoitajiksi tai hoiva-avustajiksi.

Olen nähnyt senkin, että joku henkilö koulutuksen aikana motivoituu ja innostuu alastamme. Se on hienoa. Mutta aina ei käy niin. Silloin uhka on maineemme huonontuminen, työn laadun huonontuessa.

Kehitysvammainen on maailman ihanin asiakas

Kehitysvammaisuutta ei opetella ikinä kirjoista. Jokainen kehitysvammainen on nimittäin yksilö. Diagnoosi on aina vain byrokratiaa varten luotu hyvin laaja kategoria. Sen sisällä on aivan mahtavan erilaisia yksilöitä.

Sen vuoksi alan ammattitaito ja motivaatio juuri tämän työn tekemiseen ei voi olla katoava luonnonvara. Kuka tahansa ei voi tehdä tätä työtä niin hyvin kuin se kuuluisi tehdä. On ajateltava sitä, ettemme tekisi historiallista takapakkia ihmisarvon säilyttämisessä ihan kaikenlaisilla ihmisillä.

Sitäpaitsi. Kehitysvammaiset on maailman ihanimpia asiakkaita.

Hoitajalla on huono päivä ja hän raahautuu työnsä ääreen väsyneenä ja turhautuneena arkiseen elämäänsä ja kuulee asiakkaan sanat : ”Ihanaa, kun just sä tulit tänään meille”. Kaupan päälle tulee iso pullea halaus. Se murskaa paatuneimmankin leipänsä tienaajan mustan ja tuo valon puurtajan päivään.

Mutta silti se puurtaja tarvitsee myös sen leivän. Itselleen ja perheelleen.

Ei sitä pelkällä rakkaudella elä.

Ihanan rentouttavaa vapaaviikonloppua insinöörit, opettajat ja ministerit! Iloa tuovaa työviikonloppua meille sisaret ja veljet rennon valkoiset!

8 Comments

  1. Tämä on tosi tärkeä asia. Työpaikkoja alalla riittää varmasti myös tulevassa ja siksi tulisi antaa selkeä kuva työn arvostuksesta, että ihmiset kouluttautuu alalle. Itsekin olen monesti harkinnut, koska vanhustyö olisi lähellä sydäntä.

    1. Sydämellinen kiitos kommentistasi <3 Ja ihan niinkuin sanot, niin olisi valtavan tärkeää alkaa "myymään" alaa oikein. Tämän hetken mediakuva ei varmasti houkuttele ihmisiä alalle, jossa tiedetään olevan aina kiire liian pienellä palkalla. Onneksi hoitajamitoitus saatiin nyt kuntoon. Ainakin lain kirjaimeen ylös kirjoitettua. Aika näyttää, että miten se käytännössä tilannetta parantaa. Mutta kannustaisin kyllä lämpimästi sinua hakeutumaan vanhustyöhön, jos ala kiinnostaa <3 Juuri sinunlaisiasi motivoituneita sydämen osaajia ala tarvitsee juuri nyt <3

  2. Tapani Kuitunen

    oli hyvä kirjoitus aina tukenu hoitajia korjattu kaks kertaa olkapäätä itse olin yötyössä 38 vuotta. jaoin lehtiä yöllä ei meistä välitetä puheissa kansanedustajat. ministerit koske heitä.itse palkkaa tiputettiin. liitot mie postilla kiitos hyvä

  3. Leena Pulkkinen

    Kiitos erittäin hyvästä, koskettavasta, asiallisesta kirjoituksesta. Itse olen perushoitaja ja kehitysvammaisen Pirjo tyttären äiti.Tietoa, taitoa ja osaamista joka alalta.Nyt olen jo eläkkeellä ja lapseni asuu palvelutalossa.Sinunlaisa hoitajia tarvittais paljon tähän maahan.Ihmisiä tulee hoitaa sydämellä ja ammattitaidolla.

  4. Lea Lottonen

    Ihanasti kirjoitit 💖 olen lähohoitaja kotihoidossa. Teen työtä 💖 niin kauan kuin jaksan, välillä hyvin haasteellista 💖
    T. Lähohoitaja 55v

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *