Kun alkoholi oli syntiä

Näin elämäni ensimmäiset humalaiset, kun kiiruhdimme uskovaisina opiskelijoina iltakylistämme iloisesti juhlivan kaupungin läpi opiskelija-asuntoomme. Vanhoillislestadiolaisten uskovaisten nuorten kokoontumisia siis kutsuttiin iltakyliksi.

Alkoholi ei kuulunut nuoruuteeni

Iltakyläilykulttuuriin kuului, että olimme muutaman kymmenen hengen porukalla toistemme asunnoissa tai jonkun uskovaisen perheen kodissa laulamassa ja seurustelemassa monena iltana viikossa. Alkoholi ei koskaan kuulunut mukaan kuvioihin.

Kun poljimme pyörällä yöaikaan avoimien baarien tai terassilla nautiskelevien ihmisten ohi, niin osaa meistä pelotti. Omaan mieleeni tuli useammin, että ne ovat vain ihmisiä. Olen aina luottanut ihmisiin sinisilmäisesti. Se ei ole ollut useinkaan hyvä juttu, mutta baarien ohi kiitäessämme sinisilmäisyyttä ei tarvinnut koskaan katua.

Alkoholi kaikkineen oli täysin vieras asia meille. Osalla meillä saattoi olla joku kaukaisemmaksi jäänyt sukulainen, joka oli lähtenyt uskosta ja alkoholisoitunut. Kohtuukäyttö ei ollut silloin meidän kapean tietämyksemme mukaan edes mahdollista.

Emme ymmärtäneet mikä järki oli juoda itsensä kontrollinsa ulkopuolelle. Sitä paheksuttiin, koska siitä ei tiedetty mitään hyvää.

Koska kiltisti ja asiallisesti oleminen oli suurimmalle osalle varmasti kotikasvatuksen peruspilareita, niin tuntui uskomattoman oudolle, että joku haluaisi tieten tahtoen poistaa itseltään varmuuden oman käytöksen rajojen pysymisestä.

Sen verran tiedettiin, että paljon pahaa sattui, kun alkoholi oli mukana kuvioissa. Väkivalta ja terveyden menettäminen olivat aina esillä jos alkoholista puhuttiin.

Lars Levi Laestadius opetti alkoholin käytöstä

Lestadiolaisen herätysliikkeen yksi vahvimmista tunnusmerkeistä on, ettei alkoholi kuulu heidän elämäänsä. Pohja tälle tulee liikkeen alkuunsaattajalta Lars Levi Laestadiukselta, joka sai Pohjois-Ruotsissa tämän uskon lahjaksi ”Lapin Marian” kautta toimiessaan Kaaresuvannon kirkkoherrana.

Laestadius oli hyvin värikäskielinen saarnaaja. Saarnoja tultiin kuulemaan maan rajojen ulkopuoleltakin. Sittemmin suomalaiset saman uskoneet perustivat kansankirkkomme alaisuuteen herätysliikkeen hänen nimiinsä.

Hän oli henkilökohtaisesti kokenut mitä on joutua alkoholin vangiksi. Uuden uskonkäsityksensä myötä hän saarnasi lapin ihmisille ettei alkoholin kohtuukäyttö ole mahdollista ihmisluonteen heikkouden vuoksi.

Kapakoiden pitäjät suuttuivat hänen saarnaamiseensa, koska nopeasti levinnyt uskon herätys vaikutti heidän asiakasmääriinsä roimasti. Ei heidän kuitenkaan auttanut kauaa pullikoida, koska raittiusaate oli kuitenkin yleisen oikeustajun puolella enemmän kuin pahaa verta lietsonut alkoholinkäyttö. Laestadius sai jatkaa työtään rauhassa.

Olen ymmärtänyt, että ihmiset saivat uskon lahjan mukana ”yhteisen omatunnon”. Omatunto kertoi heille ettei alkoholi ole uskovaisten juoma. Sen vuoksi alkoholi ei ole koskaan kuulunut lestadiolaisuuteen.

(Lähteet: Tähän lukuun tarkistin Wikipediasta nimi- ja paikkafaktat ja muistelin uskonyhteisön sisällä julkaistuja artikkeleita ja kirjoja ja saarnoja, joista on jäänyt tiedon murusia mieleen. Asiavirheistä toivon, että huomautatte.)

Kun ensikerran näin humaltuneen

Elämäni ensimmäistä kertaa istuin humaltuvassa seurassa mukana ravintolassa erään juoksutapahtuman jälkeen, jossa edustin työnantajaani. Minun oli osallistuttava illalliselle, koska olimme 2 tunnin ajomatkan päässä kotoa ja meillä oli yhteiskyyditys.

Tulin osallistumismitalin kanssa kotiin, jossa kämppikseni oli järjestänyt iltakylän ja Siionin laulut ja iloinen puheensorina kaikui ovella vastaan. Muistan todella vahvasti sen omantunnon tuskan.

”Älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat”. ” Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne”. Tunsin tuttujen Raamatunlauseiden kuminan syyttävänä sydämessäni.

Tuntui ihan täysin siltä, niin kuin olisin itse juonut alkoholia ja tehnyt muutakin syntiä. Oikeastihan pyysin aperitiivinkin alkoholittomana, niin kuin rakas ystäväni minulle kuiskaten viereltä neuvoi, kun panikoin illallispöydässä, että miten tarjotusta kieltäydytään asiallisesti.

En ollut varma oliko se alkoholittomanakin juotu juoma syntiä, koska istuin seurassa, jossa juotiin alkoholia. Se ainakin oli, että kohotimme maljan syntymäpäiväsankarille samaisen juoman aikana. En osaa sanoa ihan varmaksi, että miksi maljan kohottaminen on syntiä, mutta sen tiedän, ettei niin saanut tehdä.

Jossain keskustelupalstoilla kerran sanottiin, että maljoja ei haluta nostella lestadiolaisten keskuudessa, vaikka lasissa olisi vain vettä, koska se ilmentää ”julkijumalattomuutta”. Eli ilmeisesti se mielletään niin vahvasti siihen fiilikseen, että ”tässä me yhdessä ryypiskellään”.

Vaikka itse tiesin, etten ollut reissulla ollut tuhmasti, niin koin isosti huonoa omaa tuntoa. Välttelin kertomasta toisille reissun ihan mukavistakin tapahtumista. Ja sen tiedon jätin täysin itselleni, että juopumista oli ollut seurueessa.

Löysällä omalla tunnolla

Seuraavan kerran kokeilin vapaaehtoisesti millaista oli olla juopuvassa seurassa, kun osallistuin luokkakokoukseen.

En muista, että mitä kaikkea selittelin etukäteen toisille siitä etten osallistu juomiseen. Sen muistan jollain tavalla sanoneeni, että lähden ajoissa siitä syystä, koska olen edelleen samalla tavalla uskovainen kuin peruskoulussa ja alkoholi ei kuulu vieläkään elämääni.

Muistan miten häpesin, mutta halusin sanoa heille jo etukäteen, ettei kesken lähtemisessä ole mitään mikä liittyisi heihin.

Luulen, että bileet alkoivat vasta kun minä lähdin. Ainakin koin oloni kotoisaksi heidän seurassaan. Sen tunteen muistan.

Nautin todella siitä, että sain nähdä kaikkia ihmisiä, jotka olivat jossain vaiheessa olleet jokapäiväinen ympäristöni. Juttua riitti aivan mahdottomasti ja se tuntui tärkeältä.

Juttua olisi riittänyt vielä pitempäänkin. Vaikka omatuntoni oli höllentynyt jo noihin aikoihin niin paljon, että edes menin koko tilaisuuteen, niin jossain vaiheessa omatuntoa alkoi painaa. Olin jälleen seurassa missä en olisi saanut olla.

Kävin lapsuudenkodissani vain pikaisesti tilaisuuden jälkeen, koska siellä odotti tapaamisesta jonkunlaista raporttia silmät joihin en uskaltanut katsoa. Esiinnyin noille silmille aavistuksen liian reippaasti ja kehuin ihmiset ihaniksi. Lähdin ajelemaan omaan kotiini kyyneleet silmissä ja tunto tuskassa.

Neitsytmatkailua aikuisena

Seuraava tapaaminen alkoholin kanssa olikin sitten jo tällä puolen uskonrajaa.

Mieheni ystävien ja työkavereideni kanssa lähdin ensimmäisiä kertoja iltaa istumaan hyvin jännittävissä tunnelmissa. En halunnut koskea alkoholiin. Se ei kiinnostanut minua. Se oikeastaan ihan aluksi pelotti, jos suoraan sanotaan.

Kesti hetken ymmärtää, ettei kukaan ala lyömään ja huutamaan, vaikka juokin. Enää en pelkää, mutta henkilökohtainen kiinnostus ainetta kohtaan on hyvin vähäinen.

Olen maistanut ensimmäisen kerran alkoholia, muualta kuin ehtoollispikarista, silloin kun menin naimisiin mieheni kanssa. Silloin maistoin teelusikallisen hääbooliamme. Se maistui myrkylliseltä ja pahalta minun kokemattomassa suussani, vaikka kokeneissa suissa se oli kuulemma ”suunmyätäästä” eli ei maistunut edes alkoholille heidän mielestään.

Join ensimmäisen humalani, kun olin vähän vajaa 34-vuotias. Halusin kokeilla. Kotona. Yöpaidassa.

Se keinutti ja hihitytti. Ja miestäni huvitti kikatukseni.

Siinä se. Suuri mustaksi ja pahaksi saarnattu kokemus.

Ensimmäisen oikean överikännin, joka johti isoon krapulaan, join läheisten ystävieni kanssa kotonani, kun vietimme tyttöjen iltaa.

Seuraavan yön ja päivän tunnelmiin ei ole ikävä. Silmämuniini tuli verenpurkaumia ja vatsalihakset särkivät monta päivää siitä ylettömästä oksentamisesta.

Vapaus valita, omat arvot ja elämäntavat

Se on vain niin, että ei alkoholi ole minulle se juttu. Olen koko elämäni pystynyt olemaan ihmisten kanssa rennosti ilman sitäkin.

Minulle edelleen se kontrollin pettäminen ei ole tunne jota kaipaisin. Olen humalassa vielä enemmän hepulinaurava ja ”norsu posliinikaupassa”, enkä muutu negatiiviseen suuntaan, mutta silti.

Osaan sen kaiken ”norsuilun” loistavasti selvinpäinkin.

Lisäksi olen sen verran sitä ainetta kokeillut, että tiedän miten paljon se vaikuttaa mielialaani. Jos minulla on ollut stressiä, niin alkoholipitoisen illan jälkeen murheet ovat satakertaisia pitempäänkin kuin sen yhden krapulapäivän.

Olen aina tiennyt, että olen jollain tapaa helposti addiktoituva ihminen, mutta alkoholin vaikutuksista itseeni pääsin yllättävän nopeasti selville.

”Ryyppy murheeseen” ei minun kohdallani auta ainakaan ylöspäin murheesta. Ja jos murhetta ei ole ollut, niin kummasti alkoholipitoisen illan jälkeen on niitä alkanut olemaan. Minulle se ei ole avuksi, jos haluan pysytellä valoisalla puolella ajatuksissani.

”Synnin luvallisuus” ei automaattisesti aja alkoholismiin

On kuitenkin yksi asia mistä haluan oikein erikseen mainita, jos tätä lukee yksikin uskoporukoissa sisällä oleva henkilö. Se, että joku lähtee uskon yhteisöstä, niin ei tarkoita sitä, että on saman tien hunningolla myös esimerkiksi alkoholin kanssa.

Vaikka some-päivitykset kertovat ihmisen kulkevan musiikkitapahtumissa ja muutenkin ihmisten ilmoilla ja nauttivan elämästä isolla kädellä, niin se ei tarkoita, että hän silti on koskenutkaan alkoholiin. Nimimerkillä: Kokemusasiantuntija.

Vaikka hyvin harvakseltaan alkoholi näyttelee mitään osuutta meidän arjessamme, niin minulle on käynyt mäihä saadessani rauhaa rakastavan miehen. Hänen kanssaan kaikki kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Tarkoitan tässä yhteydessä ettei hänen ystävissä ole ollut ketään, jolle alkoholi ei sopisi mentaalisesti. Illan vietot ovat olleet ihania.

Se kaikki ennen pelkäämäni väkivaltaisuus ja pahuus minkä saarnattiin alkoholin käytön vuoksi automaattisesti valtaavan ihmisen, on radikaalisti realisoitunut minullekin asioista mustavalkoisesti saarnatuksi.

Varmasti väkivaltaa ja muuta pahaa ilmenee keskimääräistä enemmän pullon kanssa viihtyvien parissa, kuin aina selvänä kulkevien parissa, mutta ei se ole automaatio, että kaikille käy niin.

Rajan tällä puolella olevissa ystäväpiireissä niistä tavallisista ihmisistä on tullut vain vähän paremmin avautuvia ihmisiä. Ja siitähän minä elämänkohtaloiden pohtijana pidän.

Ihanaa pikkujouluaikaa kaikille! Jokaiselle omalla tavallaan! Tärkeintä pikkujouluissakin on aina ihmiset eli ystävät! Eikö niin? On ihana irrotella pimeän keskellä, mutta alkoholi on vain väline, ihmiset ovat syy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *