Kumppanuusvanhemmuus -Hyvää Lapsettomien Lauantaita Rakkaat Kohtalotoverit!

Oletteko seuranneet Lapsi tuntemattoman kanssa -televisiosarjaa? Miten raflaavan otsakkeen takana voikaan olla niin huikea formaatti ja ihana ajatus.

Meillä on seurattu ohjelmaa tiiviisti ja se on aiheuttanut aivan uuden Toivon Maailman aukenemisen jo lannistettuihin mieliimme.

Työnjakona on toiminut sellainen, että minä olen katsonut ohjelman ja kertonut sitten Murulle aina kunkin jakson meille uudet tietopläjäykset tai tunnepuolen mahdolliset vaikeudet.

Olemme oppineet ihan hurjan paljon erilaisia asioita tämän meneillään olevan kauden aikana. Toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi tuotantokaudeksi.

Lapsi tuntemattoman kanssa – matka kumppanuusvanhemmaksi

Ohjelmaan on osallistunut henkilöitä, joilla ei ole syystä tai toisesta vierellään puolisoa, jonka kanssa voisi suunnitella lapsen hankkimista. He ottavat asiantuntijoiden avustuksella elämänsä suurimman unelman syrjästä rohkeasti kiinni ja lähtevät kumppanuusvanhemmuuden tielle.

Heillä on apunaan erilaisia terapeutteja ja lakihenkilö.

Mahdollisen tulevan lapsen oikeudet ovat ohjelmassakin etusijalla. Tehdään perusteellisia sopimuksia, joissa keskustellaan tarkasti kaikista lapsen alkuun saattamiseen liittyvistä ja lapsen syntymän jälkeisistä asioista.

Ennen tätä ohjelmaa emme tienneet sellaista termiä olevan olemassakaan kuin kumppanuusvanhemmuus.

Emme tienneet edes sitä, että on olemassa koti-inseminaatioita. Sellaisesta ei koskaan puhuttu meidän inseminaatiohoitojemme aikana.

Emme tienneet ihan kaikkia niitä asioita, joita toisetkin lapsettomat ovat käyneet läpi. Yksin lapsesta haaveilevien tilanteista meillä ei ollut mitään tietoa.

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:lle olemme jäsenmaksua maksaneet ja minä olen ollut facebookin erilaisissa vertaisryhmissä mukana. Muutoin aktiivinen vertaistuellinen toiminta on ollut lähinnä ystävien kanssa asioiden jakamista.

Paljon uutta opimme ohjelman myötä. Lähinnä juuri siitä, että mitä oikeasti tarkoittaa kumppanuusvanhemmuus.

Tunteet pinnassa

Ohjelman käänteet ovat itkettäneet, naurattaneet, ahdistaneet ja kiukuttaneet.

Ohjelma on tuonut paljon muistoja omista hoitokerroista. Sekä iloisia ja toivorikkaita muistoja, mutta myös niitä jäätävän isojen pettymysten ja särkevien surujen muistoja. Se kaikki on tuonut myös ahdistuksen tunteita, varsinkin minulle.

Silti meitä on viime aikoina hymyilyttänyt enemmän tämä lapsettomuusaihe kuin pitkään aikaan. Myös tietynlainen itseä ja kumppania säästelevä puhumattomuuden tunnelukko tämän aiheen ympäriltä on taas ainakin hetkellisesti rauennut.

Olen seurannut sykähtyneellä sydämellä rakkaan mieheni silmien valon tuiketta, kun olemme aivan uudella innolla haaveilleet mahdollisesta tulevaisuudesta lapsen kanssa.

Olemme ohjelman myötä todella paljon miettineet jälleen muitakin vaihtoehtoja tulla vanhemmiksi.

Kumpikaan meistä ei halua adoptiovanhemmaksi eikä sijaisvanhemmaksi. Mieheni haluaisi onnistua nimenomaan ihan omilla soluillaan tai sitten ei ollenkaan. Minä en kykene enää lähtemään siihen rumbaan, mitä minun sukusolujeni metsästys ja niiden hedelmöittämisasemiin valmistamisen yrittäminen tarkoittaisi.

Minä olen mieluummin ilman lasta, kuin sekoitan uuden ihanan seesteisen pääni jälleen. Kun on saanut henkisen itsensä takaisin ja päässyt paksusta mustasta, niin ei sinne ole pienintäkään halua päätyä takaisin.

Näiden faktojen valossa kumppanuusvanhemmuus jo terminä loi käsittämättömän vapauden tunteen vaikeasta ja aivan uuden tavan unelmoida.

Olisiko kumppanuusvanhemmuus meidän tapa saavuttaa unelmamme?

Olemme siis vakavissamme heränneet miettimään, että olisikohan maailmassa meitä varten joku tai jotkut henkilöt, jotka voisivat lähteä meidän kanssa kumppanivanhemmuutta harkitsemaan.

Mieheni perustaisi siis yhteisen lapsen myötä vähän erilaisen perheen jonkun parisuhteemme ulkopuolisen naisen kanssa. Solmisi kaksi perhettä yhteen. Siinä samassa reissurepussa tulisi lapselle nimittäin huolehtivaksi aikuiseksi innokkaan isin innokas vaimo.

Sillä äitiehdokkaalla voisi olla puoliso tai olla olemattakin. Meistä tulisi iso loistava tiimi. Koska toiveena olisi tietenkin loistavat henkilökemiat.

Sateenkaaripiireissä tätä tapaa on nyt käytetty enemmänkin, mutta miksei siihen voisi ryhtyä myös toinen heteropariskunta.

Toinen osapuoli tai toiset osapuolet voivat meidän mielestämme olla mitä tahansa seksuaalista suuntautumista edustavia henkilöitä. Pääasia olisi tietenkin, että yhteispeli sujuisi jo ennen lapsen syntymää ja varsinkin sen jälkeen.

Onko oikein haaveilla lapsesta tällä tavoin?

Onhan se ihan ideaali tilanne lapselle, että saisi yhdellä kertaa enemmän kuin yhden äidin ja isän. Ja varsinkin, kun kuviossa ei olisi mukana eroperheiden vanhempien ahdistavia välien selvittelyjä ja mustasukkaisia ex-kumppaneita. Kaikki olisi vain lasta varten ja rakastaisi hänet pilalle 🙂

Olemme tietenkin paljon vertailleet lapsen oikeuksia ja mahdollisuuksia tässä perhemuodossa verrattuna eroperheisiin ja parisuhteen ulkopuolisiin ei-niin-harkittujen lasten vanhemmuuksiin.

Olemme tajunneet, että kyllä ihmiset niin monella tapaa saavat alkunsa ilman suunnitelmiakin, ettei tämä erittäin perinpohjaisesti asiantuntijoiden avustuksella alkunsa saanut mahdollinen lapsi olisi ainakaan yhtään huonommassa asemassa normaaleihin parisuhteessa kasvaneisiin lapsiin verrattuna.

Ei se lapsi tarvitse sitä vanhempien parisuhdetta. Lapsi tarvitsee vain turvalliset ja rakastavat aikuiset ympärilleen.

Sehän siinä on se mieltä vaivaavin asia, että miten kaikkien vanhempien yhteispeli sujuu. Lähipiirissämme ei ole ketään, joka olisi lapsen tällä tavoin saanut. Meillä on malleja lähellä vain eroperheiden välillä hyvinkin räiskyvistä tilanteista.

Kumppanuusvanhemmuusmalleja on onneksi tarjolla sosiaalisessa mediassa, kun on vähän etsiskellyt.

Jos asioista perinpohjaisesti sovittaisiin ja toinen vanhemmista olisi juuri minun lempeä mieheni, joka haluaa aina ratkaista asiat rauhallisella keskustelulla ja toisen ymmärtämisellä, niin en näe asiassa mitään muuta kuin paljon toivorikkaita mahdollisuuksia.

Toivo

Juuri se toivon kipinän syttyminen jälleen puolison silmiin on vain kerta kaikkiaan parisuhteellekin tehnyt hyvää.

Enää vain tarvitsisi ottaa selvää, että millä tavoin kumppanivanhemman voisi miehelleni löytää. Ei tätä oikein voi kenenkään ystävän kahvipöydässä ottaa esiin 🙂 , vaikka tietäisi tämän ystävän lapsenkaipuusta.

Ehkä joku päivä tällainen perhemuoto on niin tavallinen, että voisikin ottaa puheeksi. Mutta ei vielä tänä päivänä.

Toivotut lapset. Hiljaa toivotut. Niin se menee vieläkin, vaikka nykyään jo enemmän on niitä ihmisiä, jotka asiasta haluavat puhua.

Ei unohdeta toivoa toverit.

Ihanaa lapsettomien lauantaita ihan jokaiselle, joka kokee, että syli on jäänyt täysin tyhjäksi tai tyhjemmäksi, kuin oli sen haaveillut olevan!

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *