Kukaan ei ole tahallaan paha

Me kaikki tunnemme sen sukulaistädin, työkaverin tai ystäväporukan ”ilopillerin”, jolla tuntuu olevan aina toisesta ihmisestä tai ympärillä olevista asioista vain jotain negatiivista kerrottavaa.

Hänellä on lähtökohtaisesti aina moitittavaa esimerkiksi kauniin katukahvilan verhoista tai juhlapaikkanne vaivalla tehdyistä tarjoiluista. Hän tuhahtelee toisten sanomisille tai tekemisille hyvin äänekkäästi.

Hän pyöräyttelee silmiään arvostelevasti ihmisten selän takana tai joskus jopa suoraan päin naamaa, viestien korostetusti, että hän on todella pöyristynyt tilanteesta tai jonkun henkilön tavasta puhua, elää ja olla.

Miten suhtautua ilkeään käytökseen?

Oletko ehkä avoimen huvittunut, jos itselläsi on hienoisesti positiivisempi hetki omasta mielestäsi juuri sillä hetkellä? Mainitset kenties toisen kärkkäästä käytöksestä jollekin toiselle henkilölle? Päivittelettekö yhdessä miten mahdoton persoona kyseinen ihmistyyppi onkaan?

Oletko avoimen turhautunut hänen ainaiseen negatiivisuuteensa? Tiuskaisetko samantien jotain jolla luulet hänen vähentävän yleistä ilmapiiriä saastuttavaa tyyliänsä? Kuvitteletko voivasi muuttaa hänet positiiviseksi puhuttelemalla häntä hänen käytöksestään?

Annatko hänen olla omassa arvossaan ja jatkat itse hyvällä mielellä juttua jonkun toisen, hieman positiivisemman ihmisyksilön seurassa?

Otatko lempeästi kysymällä selvää, miksi hänellä on jälleen niin huono mieli, että hän näkee oikeudekseen kertoa turhankin teräviä arviointeja ympäristöstään? Silittelet hetken myötäkarvaan ja hän ehkä jopa tyyntyy.

Vastasin itse jokaiseen edeltävään kysymykseen kyllä. En kaikkiin tietenkään samalla tapahtumakerralla, mutta riippuen omasta mielentilasta, niin olen reagoinut ylenkatseella arvioivaan toimintaan ainakin noin monella eri tavalla.

Joitakin toimintatapoja voisi ihan hyvin käyttää aina, koska ne ovat ymmärtäviä ja hyväksyviä. Toisia toimintatapoja taas häpeän rajusti.

Omalla mielentilalla on väliä

Toisen epäpositiiviseen puheenparteen jaksaa suhtautua positiivisemmin, jos oma mielentila on kohtuullisen hyvä.

Usein olen huomannut, että jos alkaa tällaisella hetkellä keksimään yhteiseltä huumorin tontilta jotain turhanaikaistakin jutusteltavaa, niin toisen paha mieli saattaa lientyä.

Joku voisi sanoa, ettei negatiivisuuteen taipuvalla ihmisellä ole huumorintajua. Niin. Ehkä hänellä ei ole tismalleen samanlainen huumori kuin sinulla, mutta uskallan väittää, että maailmassa on satavarmasti jokaiselle joku asia, mikä laittaa hänet joskus nauramaan.

Sillä onko hänen huumorinsa lähelläkään omaa tonttiasi, ei ole väliä. Jos haluat parantaa teidän molempien sen hetkistä tunnelmaa, niin voit yllättää läheisesi ja jutella jostain sinunkin mielestäsi höpöhöpöjutusta ja katsoa miten se vaikuttaa. Todennäköisesti negatiivisesti alkanut hetkenne muuttuu hieman kevyemmäksi hyvinkin nopeasti.

Oletko joskus huomannut, että jos et ole huolehtinut perustarpeistasi eli syönyt, juonut ja nukkunut kunnolla, niin se vaikuttaa reaktioosi negatiivisen ihmisten kanssa.

Itselläni vaikuttaa sekin, jos en ole käynyt suihkussa sinä aamuna. Niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin, niin minulla pitää olla myös puhdas olo, että jaksan olla positiivinen.

Todennäköisesti, jos olet jättänyt perustarpeesi huomiotta, niin toisen negatiivisuus saa helposti sinunkin sietosäiliösi mittatikun pomppaamaan tulvavaaran merkiksi.

Itse olen huomannut jatkuvista fyysisistä kiputiloista kärsivänä, että kun kipupitoisuus fyysisessä elimistössä lisääntyy, niin huumoripitoisuus vastaavasti henkisessä elimistössä vähenee.

Silloin jatkuva, omasta mielestäni pikkuasioista, valittaminen vain kerta kaikkiaan saa omankin negatiivisuuden turskahtelemaan yli. Silloin voi lirpsahtaa huulien välistä valloilleen jotain kipakkaa ja turhaa mitä katuu seuraavassa hetkessä todella kovasti.

Voiko nukkuvaa karhua herätellä?

Joskus olen kuvitellut, että totuuden torvena oleminen jotenkin herättäisi tämmöisen yleisesti aina negatiivisuudessa rypevän ihmisen ja hän yhtäkkiä muuttaisi elämänsä ihan toiseksi. Olen kyseenalaistanut sitä miksi hän on niin negatiivinen ja arvosteleva ympäristölleen.

Hän ei tietenkään omassa kuplassaan ole huomannut tarkoitusperiäni vaan minusta on tullut siinä tilanteessa hänelle vastus. Liian suorasanainen ja ilkeä vastus. Keskustelu ei ole johtanut rakentavaan lopputulokseen.

Elämä opettaa. Nykyään yritän vaieta näissä tilanteissa. Jokainen voi muuttaa vain itseään. Jokaisen pitää hoksata asiat itse. Vain sillä tavalla ihminen voi muuttua.

Vapaus vaihtaa seuraa

Jos itselläni on ollut se parempi mieli, niin olen saattanut olla sen verran oman arvon tuntevalla päällä, että olen vaihtanut seuraa. Olen ajatellut ettei kukaan saa pilata minun tunnelmaani tänään ja olen vaihtanut seuraani vähän enemmän samanmieliseksi.

Se on kyllä kaikessa itsekkyydessään valtavan tehokas keino, jos haluaa pitää omasta hyvästä tuulestaan huolta. Jos negatiivisuuden kylväjä ei ole ihan läheisin seuralaisesi, niin se on myös ihan sosiaalisesti sopiva liike.

Näin antaa vapauden hänelle pohtia kauniiden häiden juhlatarjoilujen yksinkertaisuutta jonkun samanmielisemmän kanssa.

Ymmärryksen tarve

Kun meillä itsellämme on huono päivä, niin väitän, että tarvitsisimme ympäristöltämme vain ymmärrystä.

Monesti se, että joku pysähtyy kuuntelemaan ja saa kertoa tilanteen mistä on siihen hetkeen saapunut, niin saatta laukaista koko tilanteen.

Välittävä kysymys kuulumisista saattaakin avata aivan mahtavan keskustelun lisäksi negatiivisuuden verhoa sen verran, että kyseinen henkilö lähteekin tilanteesta hymyillen ja mutruhuuli jää unholaan.

Meillä ihmisillä on valtava tarve siihen, että joku ymmärtäisi meitä ja olisi meidän puolellamme aina ja joka tilanteessa. Kuinka paljon teemme sen eteen, että jollakulla toisella olisi enemmän ymmärtämystä ja suvaitsevaisuutta ympärillään?

Olen oppinut pikkuhiljaa elämänkokemuksen karttuessa, että tässä maailmassa meillä on silti isoin tehtävä ottaa itsemme ja omat tarpeemme huomioon.

Liputan vahvasti sen puolesta, että jokaisella on vapaus päättää omasta elämästään ja omista elämänpiireistään. Sinunkaan ei tarvitse jäädä sinulta itseltäsi voimia vievän ihmisen jalkoihin silottelemaan hänen polkujaan.

Se ei silti sulje pois sitä, että me yritämme ymmärtää ja kunnioittaa läheistemmekin tyyliä elää.

Kukaan ei ole tahallaan paha

Kukaan meistä täällä ei ole tahallaan paha. Kukaan ei halua olla tahallaan muille harmiksi ja taakaksi. Kukaan meistä ei ole tahallaan ilkeä toiselle ihmiselle.

Haastavankin persoonan toimintamalli on opittu toimintamalli. Se on jossain vaiheessa muodostunut hänen selviytymiskeinokseen.

Jospa hänen lapsuudessaan ovat aikuiset ihmiset toimineet samalla tavalla. Toisten ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin kriittisesti suhtautumalla. Jos näin on, niin on täysin ymmärrettävää, että hän on imaissut toimintamallin omaan elämäänsä myös.

Jospa hänen elämässään onkin sattunut paljon ikäviä asioita. Kuolemaa, menetyksiä ja epäreiluutta. Jos hän on vain oppinut siihen, että elämässä ei kannata luottaa kovin heppoisin perustein mihinkään tai keneenkään.

Jospa toiset ihmiset ovat olleet hänelle samalla tavalla ilkeitä ja arvostelevia jossain elämän vaiheessa. Jospa hän ei ole nähnyt mitään tarvetta uskoa ympäristöstään hyvää. Negatiivinen arviointi ei ole tuonut niin paljon pettymyksiä hänen elämässään.

On pysynyt pinnalla.

Hymyilevät kasvot eivät kerro kaikkea

Paljon elämässä kärsinyt ihminen pystyy joskus silti suhtautumaan ympäristöönsä toisella tapaa. Jotkut jopa ymmärtävämmin ja hyväksyvämmin kuin valtaväestö.

Ajateltaisiinko, että jokaisella meillä on ollut omat saappaan jälkemme ja siksi ymmärrettäisiin ettei kukaan meistä lopulta pääse mitenkään liian helpolla tässä elämässä? Ei täällä kukaan saa veneillä aina tyynellä säällä.

Jos lähtökohtaisesti ymmärtäisimme sen, niin pystyisimme ehkä käyttäytymään sillä tavoin, ettemme ainakaan tietoisesti enempää heiluttelisi kanssakulkijamme kiikkerää venettä.

Koskaan emme tiedä minkälaisesta tilanteesta hän on yhteiseen hetkeemme saapunut. Vaikka olisimme hyvin läheisiäkin.

Arvot ja temperamentti

Kyllä se on varmasti temperamentista ja myös oman mielenhallinnan kehittämisen halusta lopulta kiinni, että mihin käyttäytymismalliin lopulta tyytyy omassa elämässään.

On vielä niitäkin ihmisiä, jotka eivät näe, kuule eivätkä lue mitään näihin asioihin liittyviä opettavaisia tietopläjäyksiä mitä uutiset ja some meille tuottaa. Silloin helpommin jämähtää siihen opittuun toimintamalliin.

Juuri YLEn sivuilla luki tutkimustulos, että pessimistillä on suurempi vaara kuolla sepelvaltimotautiin kuin asioihin valoisasti suhtautuvalla.

Kieltämättä minun silmiini osuu tällainen henkinen uutinen paremmin kuin sellainen missä sanotaan, että liikunnan puute lisää sepelvaltimotautiin kuolemisen riskiä.

Arvoristiriidoistako on lopulta vain kyse?

Tuo kertoo minun maailmanhahmotustavastani. Minun arvoistani. Minulle on hyvin paljon tärkeämpää, että mieleni voi hyvin, kuin että olisin fyysisesti hyvässä kunnossa.

Se on muuttunut tiettyjen elämänvaiheiden myötä vahvasti tähän suuntaan. Fyysisesti olen vähän kipeä aina, sen olen hyväksynyt osaksi minuutta. Mutta henkisen terveyden kunnon kyykkääminen ja lopulta sieltä ylös pääseminen on laittanut nämä kaksi arvoa vahvasti tähän järjestykseen.

Mikään arvo ei ole huonompi toista. Mutta yksilölle on iso merkitys, että voi elää oman arvonsa mukaista elämää.

Myös tässä, toisen ihmisen ymmärtämisen vaikeudessa, ovat lähtökohtaisesti aina vastakkain ihmisten arvomaailmat.

Hänellä, jolla on tarve saada mielipiteensä kerrottua tilanteessa kuin tilanteessa, se ilmentää hänen elämänsä tärkeää arvoa. Asiat pitää hänen mielestään esittää sillä tavalla, ettei arvailujen varaan jää mitään. Hän saattaa pitää sitä rehellisimpänä tapana elää. Hän saa kenties turvallisuuden tunnetta tämän kaltaisesta rehellisyydestä.

Hän, joka nielaisee sanansa ja hillitsee tekonsa silloinkin, kun jonkun toisen mielestä pitäisi jo saada suoraa palautetta tai nopeaa toimintaa, niin myös hänen oma arvomaailmansa vain näyttäytyy ulospäin tällaisena toimintana. Ehkä hän pitää tärkeänä elämässään, että ympäristö on sopuisa ja haluaa harkita sanansa ja tekonsa, ettei joudu katumaan niitä.

Hän ei halua loukkata ketään. Hän saattaa myös loukkaantua helpommin itse ja siksi haluaa säästää läheisensä siltä tunteelta mitä loukkaantuminen hänessä itsessään aiheuttaa.

Erilaisuusko rikkautta?

Entä jos erilainen maailmankatsomus ja kemiat vain ovat niin erilaiset, että toisen tapa rasittaa ihan liian suurin mittasuhtein?

Joskus erilaisuudet nimenomaan vetävät toisiaan puoleensa. Se rauhaa rakastava saakin ystäväksi tai puolisoksi sen joka mielellään ottaa vetovastuun. Toisinaan taas se räiskyvä saakin rauhan levollisemman persoonan läheltä.

Silloin se on ihanaa, jos se on toista arvostavaa ja kunnioittavaa yhdessä oloa. Jos läheisen erilaiset ominaisuudet tuntuvat siitä toisestakin lahjalta hänen omaan elämäänsä, niin silloin ihmissuhde on oikeasti hyvällä pohjalla.

Mutta jos toinen jää selvästi jalkoihin ihan kaikessa, niin ennen pitkää tilanne on kestämätön. Kummankin kannalta. Olen kokenut sitä omassakin elämässäni. Kun jää toisen jalkoihin ihan arkisissakin valintatilanteissa, niin loppuu se joustonvara pitkäpinnaisemmaltakin jossain vaiheessa.

Se jouston loppuminen voi tulla valitettavasti myös väsymyksen ja uupumisen kautta. Silloin se vierellä kulkija ei ole edellä kuvattu ihana voimavara vaan raskas voimavaras.

Silloin olo on kuin ahtaanpaikankammoisella jumiin jääneessä hississä. Tahto vapauteen on niin iso, että jos voimia olisi, niin jäisi jykeväkin hissi pirstaleina taakse.

Kompromissiajattelu on aina rakentavaa

Me emme ole toisen keikkuvassa elämän veneessä matkustaneet koskaan, vaikka läheisestäkin ihmisestä olisi kyse. Siksi me oikeasti joudumme aina tunnustellen lähestymään tuota toisen venettä, jos haluamme hänen vierellään kulkea. Jos emme lähesty varoen, niin saatamme rynnistämällä aiheuttaa sellaisen aaltojen sarjan, että kyseinen vene lipuu meistä niin kauas, ettemme saavuta sitä enää.

Voisiko silloin tulla toista lempeydellä puolitiehen vastaan? Voisiko ajatella, että ensin vähän miettii, että kenen tai minkä tyyppisen ihmispersoonan kanssa on tekemisissä ja säätää omaa käytöstään sen verran? Uskoisin, että sen ansiosta saattaisi kultainen keskitie tasa-arvoiseen ja ymmärtävään suhteeseen löytyä helpoimmin.

Voisipa ihmisen voimat olla tasalaatuiset. Joskus positiivistakin ihmistä väsyttää ja negatiivisempaa naurattaa.

Siksi toisen ihmisen, ihan tutunkaan, tunnusteleva lähestyminen ei koskaan ole liian ylireagoivaa. Me emme todellakaan voi tietää mistä tilanteesta hän on juuri sinä päivänä seuraasi saapunut. Me emme todellakaan voi tietää mitä hän käy läpi. Se vakaa ja varmakin ihminen on joskus täysin polvillaan elämänsä edessä.

Sosiaalinenkin ihminen voi kokea yksinäisyyttä. Aina terveydestään huolen pitävä on voinut juuri saada vakavia uutisia omasta terveydestään. Joku, jolla on aina vitsi herkässä, voikin olla suuren surun äärellä.

Kipu. Yksinäisyys. Sairaudet. Työttömyys.

Emme voi arvioida toisen tuntemaa taakan määrää sivusta. Emme siis oikeasti voisi arvostella hänen huonohkoakaan käytöstä. Hänellä on siihen varmasti joku hänelle itselleen selkeänä näyttäytyvä syy.

Ainoa mitä voimme varmasti tehdä on, että kysymme vointia. Hän kertoo, jos on valmis kertomaan. Jos ei kerro, niin olemme kuitenkin osoittaneet hänelle, että välitämme. Se, että joku välittää ja haluaa edes yrittää ymmärtää, auttaa monesti, että henkilö säätää omaakin käytöstään. Silloin myös oma tunnelmamme parantuu.

Negatiivisuus luo negatiivisuuden kierteen. Positiivisuus luo lisää positiivisuutta.

Aloitetaanko positiivisuuden kiertopalkinto? Voisitko sinä kysyä joltain läheiseltäsi, joka on silmin nähden uupunut, että miten voisin tehdä päivästäsi paremman? Jaksaisitko? Jos sinulta riittää sen verran voimia, niin saatat huomata, että saat itsekin siitä voimaa tuovia asioita itsellesi.

Kysymys voi hämmentääkin sen vastaanottajaa, mutta ainakin se laittaa ajattelemaan omaa käytöstä. Sitä meistä kukaan ei tee liikaa. Kaikilla meillä on tarvetta katsoa peiliin ja keskittyä enemmän siihen miten me itse kohtelemme toisia.

One Comment

  1. Pingback: Kuolemanpelko ja helvetintuli – Vapaaksi Kasvanut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *