Kuka minä olen?

Nimeni on Liisa. Olen 16 vuotta lähihoitajan työtä tehnyt 35-vuotias lyhyt ja pyöreä pohjalaisakka.

Ihmismielen pohdinnat postauksissani tulee psykologiaan kouluttamattomalta ”keittiöpsykologi”-pohjalta. Jonkun verran olen vapaa-aikaani käyttänyt kuitenkin aiheen tutkimiseen.

Olen myös kohtalolta saanut elämän, jonka vuoksi olen saanut olla paljon tekemisissä todella monenlaisten ihmisten ja ihmismielien kanssa. Se kaikki kiinnostaa minua aivan valtavasti!

Rakastan elämän minulle lahjoittamaa perhettäni ja isoa ystäväjoukkoani yli kaiken.

Minun perheeseeni kuuluu maailman huomaavaisin ja rakastavin hevimies, musta saksanpaimenkoiratyttö Lumi, harmaa norjalainen hirvikoiratyttö Ritu ja itseoikeutettu kotimme kuningatar valkomustaruskea maatiaiskissarouva Nöpö, kavereiden kesken Kissi. Blogin kuvissa vilahtelee välillä myös äärimmäisen rakas edesmennyt jykevärakenteisen mustan saksanpaimenkoiran näköinen, mutta sekarotuinen Pyry-koirani.

Olen ääripäisyyksien nainen. Kyyneleet eivät ole hallinnassani. Itken ilosta ja epäoikeudenmukaisuudesta ihan yhtä hervottomasti ja äkkiarvaamatta. Pidän sitä pääosin voimavarana.

Olen muuttanut heti peruskoulun jälkeen pois lapsuudenkotoani valtavan itsenäistymistarpeeni vuoksi.

Olen elänyt 28-vuotiaaksi asti lestadiolaisessa herätysliikkeessä tunnollisuuteni vuoksi.

Olemme puolisoni kanssa tahattomasti lapsettomia, koska minä en toimi niinkuin naiset yleensä.

Rakastan kirjoittamisen lisäksi erityisesti merta, lappia ja koiria. Fanitan sairaalloisesti Kaija Koota.

Ihanaa, kun olet mukanamme täällä! Toivoisin, että voisit kertoa palautetta siitä mitä näet ja luet. Sillä tavalla opimme kaikki elämästä lisää, keskustelemalla.

Lämpimin ajatuksin ja innostunein mielin: Lissunne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *