Koti, uskonto ja isänmaa

Yleviä sanoja isänmaasta ja koreileva kuva sinivalkoisesta kynttilästä helminauhoineen. Niin olin ajatellut postata facebook-tililleni tänään, Suomen Itsenäisyyspäivänä.

Laitoin sinne kuitenkin kuvan lumeen painautuneesta metsäneläimen sorkan jäljestä ja kopioin netistä Antti Tuiskun version ”Minun Suomeni on”-kappaleesta.

Otin sen arkisen juhlakuvan 102-vuotiaan Suomemme synttäriaamulenkiltä. Minusta se nimittäin on arjessani kaikkein juhlallisinta, kun voin vaeltaa koirieni kanssa turvallisesti lähimetsiemme minierämaissa.

Ainoa laukaus, minkä kuulimme sillä reissulla, oli ilmeisesti niiden metsästäjämiesten aseesta, jotka olivat passissa kotimme ympärillä, kun lähdimme lenkille.

Ei tarvitse pelätä mitään. Ei tarvitse hätkähtää laukauksia. Voin keskittyä suomalaisen metsän kauneuteen.

Sitä on minun Suomeni. Sillä tavalla juhlimalla ajattelen kunnioittavani esi-isieni perintöä parhaiten. Suomalaisessa luonnossa, rauhasta nauttien.

Vapaus elää omien arvojen mukaan

Lapsuuden ympyröissäni puhuttiin ylevästi sekä Suomen Itsenäisyyspäivän aikoihin, että poliittisten vaalien aikoihin kodista, uskonnosta ja isänmaasta perusarvoina.

Itse arvelen vahvasti, että kautta aikojen, niin jokaisella suomalaisella, kuin koko maailman kansalaisillakin, on ollut näistä samoista sanoista jonkunlainen oma arvokäsityksensä.

Uskoisin, että kaikilla maailman ihmisillä on joku noiden ylevien sanojen mukainen arvo, jonka puolesta kokee, että on oikeus ja velvollisuus taistella tarvittaessa jopa henkensä edestä.

Onko se arvo lopulta silti tismalleen sama edes kahdella saman perheen, saman uskontokunnan ja saman ideologian omaavalla henkilöllä?

Lapsena sanat koti, uskonto ja isänmaa tarkoittivat minulle yksinkertaisesti sitä, että minulla oli turvallinen koti, jossa uskottiin vanhoillislestadiolaisella tavalla ja saimme elää esi-isiemme meille taistelemassa vapaassa Suomessa.

Tänä päivänä ajattelen, että noihin kolmeen sanaan sisältyy omakohtaisessa arvomaailmassani eniten sana vapaus. Vapaus elää minkälaisessa kodissa koen elämäni onnelliseksi, vapaus uskoa millä tavalla luontaisesti uskon ja vapaus pitää rakkaasta isänmaasta huolta niistä arvoista käsin mitkä minulle on luontaisimpia.

Ajattelen nyt, ettei kukaan tai mikään muu määrittele sitä mikä on minun kotini tai uskontoni tässä vapaassa isänmaassamme.

Jonkun koti voi olla vakaumuksen vuoksi täynnä lapsivilinää. Jossakin kodissa voi olla onnellinen miespari tyttärensä kanssa. Joku voi uskoa vanhoillisesti kristillisten arvojen mukaan. Joku kokee, ettei mikään jumalauskonto ole oma juttu, mutta ajattelee silti olevansa jonkunlaisen uskonnon tai vakaumuksen vahva edustaja. Joku hoitaa isänmaan asiaa kansanedustajana, joku hoitaa veteraaneja työkseen ja yksi viljelee maata.

Erilaisia maailmoja lähelläni

Saimme esi-isiemme työllä ja tuskalla ansaitseman vapaan kotimaan omaksemme verenperintönä. Se, minkä lahjaksi saimme, on silti merkitykseltään jokaiselle yksilölle hyvin erilainen.

Ajattelen ulkomailta muuttaneita ystäviäni. He ovat tulleet tänne työtä pelkäämättöminä nuorina opiskelijoina. Tehneet montaa työtä yhtä aikaa rahoittaakseen opintonsa vieraassa maassa ja perheidensä elämää kotimaassaan. Ovat oppineet kielen ja kulttuurin. Menestyneet. Rakentaneet kodit ja perustaneet perheet. Kotiutuneet. Suomalaistuneet. Heillä ei ole verenperintönä sitä mitä meillä joillakin, mutta he ovat visusti suomalaisia. He ovat tehneet monin verroin enemmän työtä sen suomalaisuuden eteen kuin geeniperimältään suomalaiset ikätoverinsa.

Ajattelen kehitysvammaisia asiakkaitani. Heistä ei yhteiskunta ole koskaan saanut aineellista tuottoa, eikä tule saamaan. Mutta he ovat syntyneet Suomeen, missä kaikista pidetään huolta. Täällä jokainen ihminen saa elää elämän, jolla on merkitys ja sitä arvostetaan. Heidän lyhyelläkin elämällään on huomattu olleen käsittämättömiä merkityksen aiheita. Heitä ilman kotimaamme olisi monin verroin ankeampi ja ilottomampi paikka. Heitä ilman joku ei olisi voinut sanoa itseään isäksi tai äidiksi, siskoksi tai veljeksi. He ovat korkea-arvoisimpia opettajia mitä maamme sisältää. Kun ihminen kokee ja näkee, hän oppii. Jos ei tarvitse kokea tai nähdä, jää helposti vajaa-ajattelijaksi.

Ajattelen lapsuuteni uskonyhteisöä ja sen ihmisiä. Ilman heitä ei olisi niin monella suomalaisella lapsella niin turvattua ja suojeltua lapsuutta kuin mitä siinä joukossa on. Sanotaan, että rajat ovat rakkautta. Tiedän kokemuksesta, että niin todella on. Nykyajan keskellä ne vanhoilliset ajattelumallit vain luovat turvaa ja pysyvyyttä, jota ilman maamme olisi varmasti vähemmän yhteisöllinen. Yhteisön yhtä pitävä voima on hurjan arvostettavaa, kun yksilölle sattuu tai tapahtuu jotain. Se on jotain mitä ei pysty käsittämään, jos ei ole kuulunut johonkin vastaavaan yhteisöön. Tuon yhteisön verkostot levittyvät niin laajalle, että minne päin maata tai maailmaa menetkin, et ole koskaan täysin yksin.

Ajatellaanpa oikeasti miten hirvittävän monenlaista suomalaisuutta on. Jonkun koti on valkoinen palatsi valkoisine huonekaluineen, näyttävällä paikalla, kaiken kansan ihailtavana. Jonkun koti on harmaa erämaamökki värikkäine sisustuksineen, tunturin rinteellä, piilossa. Joku elää yksin. Jollakin on 17 lasta. Joku puhuu äidinkielenään suomea. Jonkun äidinkieli on nepalilainen nevarinkieli. Joku tekee kolmea työtä elättääkseen perheensä. Joku ei ole saanut mitään töitä, vaikka on tehnyt sen eteen kaikkensa. Yksi kipuaa monta kertaa viikossa tylsistyneenä hotellihuoneeseen. Toinen säästää siihen yhteen hotelliyöhön rahaa kokonaisen vuoden tai joku ei voi haaveillakaan moisesta. Joku ristii kätensä joka ilta rukoillen kristillistä Jumalaa. Joku toinen keskustelee omalla tavallaan jonkun muun, hänelle sopivamman Jumalan kanssa. Jollakin on jääkaappi ja pakastin aina täynnä ruokaa. Joku menee vatsa kuristen pitkän leipäjonon päähän ja toivoo, että hänellekin riittäisi.

Miten kunnioittaa itsenäisyyspäivää oikein?

Lapsuudenkodissani itsenäisyyspäivä otettiin vastaan Rauhanyhdistyksen itsenäisyyspäiväjuhlassa. Puettiin juhlavaatteet ja kiharrettiin hiuksia. Kuunneltiin arvokkaita lauluja ja puheita. Usein myös itse esiinnyimme lasten kuorossa. Tunnelma oli juhlallisen kunnioittava, harras ja hieman suruisa.

Nyt aikuisena olen juhlistanut itsenäistä isänmaata todella monella eri tavalla. Hyvin usein töissä. Harvemmin olen kuitenkaan kotoa pois muuttamisen jälkeen pukeutunut juhla-asuun ja osallistunut hartaampaan tai iloluontoisempaankaan juhlaan.

Facebook muistutti tänään vuoden takaisesta itsenäisyysjuhlahetkestämme, jonka vietimme rakkaan mieheni kanssa autossa, kun olimme palanneet ruokaostoksilta työpäiväksi langenneen itsenäisyyspäivän iltahetkenä. Radiosta oli kuulunut ”Sininen ja valkoinen”. Olimme istuneet ja kuunnelleet sitä autossamme kappaleen loppuun asti, katsellen punaisen kotimökkimme hirsiseinää silmiä pyyhkien. Päivityksestä pystyi aistimaan liikuttuneen mielentilan ja juhlallisen tunnelman.

Haluan ajatella, että oli se juhlallinen hetki leninki päällä ja tukka kiharrettuna tai koirien kanssa jylhässä kuusimetsässä hirvenjälkiä ihaillen tai autossa suomalaisuuden säveliä kuunnellen, niin ei mikään hetki ole pahempi toistaan.

Ei mikään hetki noista ole vähemmän vapaan isänmaan kunnioittamista kuin toinen.

Jokainen meistä haluaa sydämestään arvostaa sitä mitä esi-isämme ovat tehneet. On tärkeä, että muistoa on pidetty vahvasti esillä kaikki vuosi kymmenet.

”Kertokaa lasten lapsille lauluin

Himmetä ei muistot koskaan saa”

Sitä lauloivat he, sitä lauloivat sukupolvet tuossa välissämme ja sitä laulamme me.

Me emme pysty koskaan kiittämään tarpeeksi niitä jotka sen tekivät. Siksi meistä jokainen voi pitää huolen, että kunnioitamme isosti sitä perintöä minkä saimme, sillä tavalla kuin meille on luontaista.

Jos lähtökohtaisesti arvelemme, että arvot koti, uskonto ja isänmaa ovat meille kaikille tärkeitä. Silloin ehkä pystymme kunnioittamaan kanssakulkijaamme myös paremmin kaikissa tilanteissa. Oli kyse politiikasta tai uskonnosta tai mistä hyvänsä missä nämä arvot nousevat isosti esiin, niin jokaisella meillä on tarve toteuttaa niitä omalla tavallamme. Ja siihen meillä on oikeus.

Hyvää 102-vuotiaan Suomen syntymäpäivää ihan jokaiselle!

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *