”Ihimine o kehuvetoone” Kehu, kannusta, kiitä.

Eräs työkaverini kirjoitti erään vanhan työpaikkani ilmoitustaululle ”Ihimine on kehuvetoone”. Pohojammaa-suomi sanakirjassa voisi tuon lauseen suomentaa esimerkiksi: Kehumalla saa ihmisen toimimaan reippaammin ja iloisemmalla otteella.

Muistelen, ettei kukaan tainnut hänelle siitä suoraan sanoa, mutta takanapäin puhuttiin, että onpa osuva ja ihana lause. Kiiteltiin keskenämme kahvipöytäkeskusteluissa, että hän muistutti kirjoituksellaan todella tärkeästä tiimityökalusta.

Muistutus luki seinällä vielä pitkään sen jälkeen, kun hän oli itse lähtenyt uusiin haasteisiin. Ehkä hän ei koskaan kuullut, että mikä merkitys sillä lauseella oli tuolle työyhteisölle.

Eikö olekin aika outoa? Kehut ja hyvänpuhumiset tyssää monesti hyvin lyhyeen, kun taas moitteet ja pahanpuhumiset saavat salamana siivet alleen.

Palaute, kehittymisen edellytys?

Olet aika varmasti ollut tilanteessa missä vanhempi, opettaja tai työnjohtaja on antanut sinulle palautetta tekemästäsi asiasta, tehtävästä tai työstä.

Sillä tavalla tämä nykyinen yhteiskuntamme ajattelee kehittyvänsä ainoastaan hyvään suuntaan. Palautteita pyydetään ja annetaan. Niistä opitaan. Niillä lisätään motivaatiota.

Mutta. Niillä myös tehdään paljon hallaa sekä yksilöille, että yhteisöille. Niillä myös lintataan kytevää innostusta, niillä vaiennetaan oppimisen halua ja niillä voidaan pahimmassa tapauksessa jättää ihmiseen arpeutumattomia haavoja.

Jospa kehittävä palaute olisi positiivista?

Kuvitellaan, että saat palautteeksi, että oletpa ollut reipas ja ahkera. Miten se saa sinut tekemään ensi kerralla, kun tämä sama henkilö pyytää tai käskee sinut tekemään jonkun tehtävän?

Niin. Useimmiten muistat sen mitä edellisellä kerralla sait palautteeksi. Haluat vaalia hyvää mainettasi tämän henkilön mielessä ja saada ehkä saman kehun uudestaan. Toimit sen mukaan. Teet parhaasi.

Kehittämistä vaativan palautteenkin voi naamioida hyvään. Lopulta juuri sillä voi saavuttaa sen paremman lopputuloksen kuin suorannaisella moittimisella.

Tiedäthän sen hampurilaispalautteenantotavan? Jos haluat, että toinen kehittyy, niin naamioi kehitettävä asia pihviksi kehusämpylöiden väliin. Silloin ihminen oikeasti ottaa vastaan paremmin sen asian missä hänen olisi hyvä vähän petrata.

Tämä palautteen antotapa ei toki käy luonnostaan ihan kaikilta. Mutta sitä pystyy kyllä ihan jokainen varmasti opettelemaan. Se ei lopulta vaadi kuin sitä, että ehtii ajatella ennen kuin sanoo.

Kannustavassa seurassa olen kanssakulkijoiden puheiden mukaan reipas, ahkera ja iloinen. Se saa minut myös pyrkimään noihin sivupäämääriin sen lisäksi, että saan päätehtäväni hoidettua mieluiten määräajassa ja vieläpä niin hyvin kuin osaan.

Kannustavassa seurassa itsetuntoni on hyvä. Paremmalla itsetunnolla virheiden mahdollisuus vähenee.

Jyrkkä negatiivinen palaute ei kehitä vaan lamaannuttaa

Jos palaute on isosti moittiva ja arvosteleva, tai siinä on ollut ohuen kehun seassa paljon negatiivista tulkinnan varaa, niin useimmiten palautteen saaja ei suinkaan pyri parempaan ensi kerralla.

Olen huomannut, että usein ihminen aivan kuin tyytyy ja nöyrtyy olemaan sellainen kuin arvostelevassa palautteessa sanottiin. Jos hän on todella yrittänyt parhaansa ja palaute on jyrkästi pelkästään negatiivinen, niin harvan itsetunto riittää yrittämään vielä uudestaan ja saatikka vielä enemmän.

Hän aivan kuin omaksuu tuon toisen ihmisen liian suoralla palautteella määrittelemän roolin osaksi omaa itseään sen hetkisessä tilanteessa tai yhteisössä.

Muistatko sen luokkatoverin, joka oli ihan surkea koulussa. Tiedätkö oliko hän oikeasti läpeensä huono vai oliko hän vain saanut sen leiman ja eli sen mukaan? Minä nimittäin tiedän, että kaikki professorit ja biologian opettajat eivät ole olleet peruskoulussa hyviä matematiikassa ja biologiassa. Tunnen sellaisia.

Ehkä huono oppilas oli saanut jonkun varomattoman palautteen ja lannistunut. Ehkä opettajalla oli vähän mennyt hermo hänen huolettoman humoristiseen olemukseensa ja hän oli vahingossa määritellyt ihmisen tiettyyn lokeroon omalla ajattelemattomalla palautteellaan. Oppilas tarttui vaistomaisesti rooliin, mikä hänelle luokkayhteisössä määriteltiin. Hän oli lapsi. Vaikutuksille ja määrityksille altis.

Ankeuttajan seurassa kutistuu

Olen myös itsessäni huomannut, että yleensä minua moittivan ihmisen lähellä koen olevani jo lähtökohtaisesti ihan surkea ja huono. Olen puolustuskannalla aina kun olen hänen seurassaan.

Se on opittu tapa. Sillä tavalla olen selvinnyt samanlaisten henkilöiden kanssa ennenkin. Puolustaudun rajusti tai alistun ylinöyräksi ja lähden pois tilanteesta. Ne ovat minun selviytymiskeinoni. Ovatko he empatiakyvyttömiä totuuden torvia vai myös osaamattomien palautteen antajien uhreja?

Vaikka se ankeuttaja -ihminen sanoisi joskus harvakseltaan kehun, niin en usko siihen. Hän on luonut arvosteluillaan minulle tietynlaisen kuvan sekä hänestä, että minusta. Näin aikuisena ollessa se hänen kuvansa minusta pätee vain onneksi hänen läheisyydessään. Silti joudun välttelemään tietoisesti hänen seuraansa, koska hänen vaikutuspiirinsä lamaannuttaa.

Tiedän, että vaikka tekisin parhaimpani, niin se saisi silti negatiivissävytteisen vastaanoton ja se latistaisi minut jälleen. Ihminen pyrkii luonnostaan pinnalle ankeista tilanteista. Siksi mieluiten vetäydyn ja vaikenen.

Mutta kun mittari on piipussa, niin puolustustaistelu tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Silloin voi kontrolli helposti pettää ja tilanteesta ei tule millään tavalla rakentava. Usein tälläisessä ääritilanteessa tämä ihminen saa minut näyttämään typerykseltä, koska on ensin ahdistanut minut niin nurkkaan, ettei minulla ole enää minkäänlaisia voimia hallita itseäni sivistyneesti.

Hetkellinenkin huonommuuden kokemus saattaa ajaa minut joko hyökkäämään, alistumaan tai pakenemaan. Energia ei siis siirry parempaan toimintaan vaan selviytymiseen tilanteesta.

Eli negatiivisuus ei ikinä johda hyvään lopputulokseen. Ruoskiminen ei koskaan auta yhteisten tavotteiden saavuttamisessa.

Kiitoksen vaikutus

Saitko joskus kiitosta siitä, että teit annetun tehtävän hienosti?

Kiittäjä hyötyi siitä, että teit osuutesi niin hyvin kuin osasit. Se ei haittaa yhtään, että tekee toisten eteen paljonkin asioita, jos saa edes joskus kiitosta.

Se taas sitä vastoin haittaa paljonkin, jos koko ajan teet toisten eteen kaikki ja vähän enemmän ja et saa siitä koskaan rehellistä arvostusta ja kiitosta. Se ei motivoi jatkoa ajatellen. Se uuvuttaa todella helposti.

Mielummin kuitenkin tekee ilman kiitosta tunnollisesti osuutensa kuin joutuu vastaanottamaan epäaidon kiitoksen.

Rehellinen kiitoskin on taitolaji. Ei sellainen kumihymyllä kerrottu väkinäinen virallinen rutiinikiitos projektin päättymistilaisuudessa lämmitä ketään. Olen arvioinut, että se joka ei osaa kunnolla kiittää, niin sillä on ehkä huono itsetunto. Häntä ei ole tarpeeksi kiitetty. Hän ei ole oppinut kiittämään aidosti.

Kyllä jokainen ihminen tarvitsisi edes vähän kehuja, kannustusta ja kiitosta polttoaineeksi ihan jokaikisenä päivänä.

Jos siis ohjaavassa tai johtavassa asemassa oleva ihminen haluaa oppilaaltaan, lapseltaan tai työntekijältään ahkeruutta ja kunnon tuloksia, niin hänen on kyettävä aitoon positiiviseen palautteeseen, kehuun ja kiitokseen.

Lämmin kiitos sinulle lukijani, että olet olemassa! Saan sinusta ja mahtavista keskusteluistamme niin paljon energiaa ja voimia! Paljon positiivista pöhinää päivääsi! Olet tärkeä!

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *