20022020 Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä

Tänään on minun syntymäpäiväni. Tänään on myös kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä. Se on ollut olemassa YK:n yleiskokouksen päätöksellä vuodesta 2007.

”YK pyrkii näin muistuttamaan jäsenmaitaan, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus on keskeistä rauhallisen ja menestyksekkään yhteiselon turvaamiseksi maailmassa.

Yksi YK:n tärkeimmistä tehtävistä kehityksen ja ihmisarvon edistämisessä on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaaminen. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta tuetaan parantamalla sukupuolten välistä tasa-arvoa, turvaamalla alkuperäiskansojen oikeudet sekä poistamalla esteitä, joita ihmiset kohtaavat sukupuolensa, ikänsä, rotunsa, etnisen alkuperänsä, uskontonsa, kulttuurinsa tai vammansa takia.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi myös toimet köyhyyden poistamiseksi ja kaikkien yhtäläisen ihmisarvon takaamiseksi ovat tärkeitä.”

Lähde: https://www.ykliitto.fi/tapahtumat/yk-paivat/kansainvalinen-sosiaalisen-oikeudenmukaisuuden-paiva

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä

Minulle on jotenkin liikuttavan tärkeää, että juuri minun syntymäpäivänäni vietetään kansainvälistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivää.

Maailmassa on yksi ainoa asia, jota todella oikeasti vihaan ja se on epäoikeudenmukaisuus sen ihan kaikissa muodoissaan.

Sitä varten yksi tärkeimmistä arvoistani on, että teen omalta kohdaltani kaikkeni, että maailmassa lisääntyisi toisen ihmisen ymmärtäminen.

Olen nimittäin aivan varma, että jos yrittäisimme ymmärtää syitä tekojen takana, niin ymmärtäisimme välttämättäkin paremmin kanssakulkijoitamme. Jos taas ihmisten välinen ymmärrys lisääntyisi, niin maailma olisi ihan automaattisesti helpompi paikka elää meille kaikille.

Ymmärtämisen tärkeyden ymmärtäminen

Eräs suurimmista asioista, joka vie voimia ihmiseltä on toinen ihminen omine itsestä poikkeavine ominaisuuksineen. Välillisesti tai välittömästi.

Silti me emme pärjää täällä ihan yksin. Eli ihan yhtä paljon kuin joskus rasiinnumme ihmisistä tai heidän tavoistaan, niin myös tarvitsemme heitä, että jaksamme elää täysipainoista elämää.

Paradoksaalista.

Olen saanut elämääni todella monenlaisia ihmisiä ja sitä kautta ympärilläni kuhisee sekä ihania ja kauniita tarinoita, että myös paljon ihan todella raastavia ja kamalia elämänkertomuksia.

Olen aina rakastanut ihmisten elämäntarinoita. Elän niistä. Pidän sitä lahjana, että saan kuulla niitä paljon.

Silti en voi olla sanomatta, että minullakin on välillä todella vaikeaa hallita tunteitani ja ajatuksiani sen jälkeen, kun olen jonkun ihmisen kanssa haastavan tarinoinnin päättänyt.

Haluaisin niin kovasti tehdä asioille jotain. Konkreettisia tekoja jotka auttaisivat. Aina ei voi. On vain tyydyttävä hiljaiseksi ymmärtäjäksi tai ainakin kuuntelijaksi hänen vierelleen.

Mutta onneksi on tämä purkutapa. Kirjoittaminen.

Voin kertoa salaisuuden, että vaikka blogin suhteen on ollut pitkä tauko julkaisussa, niin muokkaamatonta tekstiä on tullut enemmän kuin todella pitkään aikaan. Osa ehkä päätyy julki joskus, kun asiat ovat ”vanhentuneet”, mutta nyt ne on pitänyt vain kirjoittaa ”ulos”.

Uskosta lähtemisen jälkeinen epäoikeudenmukaisuus

Viimeaikoina tarinoiden takana on useimmiten ollut lapsuuteni uskonporukoista lähteneitä henkilöitä. Kohtalaisen selkeässä muistissa ovat myös omat kokemukseni. Siksi tiedän, että kuunteleminen ja vertaistuki ovat kaikkein tärkeimpiä asioita lähdön hetkellä ja sen jälkeen. Välillä näköjään vuosikausia eteenpäin.

Itsehän ajattelin aluksi kun lähdin uskosta, että se kaikki mitä jouduin kokemaan lähdön jälkeen oli jotenkin ansaittua.

Olinhan pettänyt paljon ihmisiä. Vai olinko? Minähän päätin vain vihdoinkin itse ikiomasta elämästäni. Minähän oikeasti päätin olla valehtelematta enää ympäristölleni. Ja silti minä olin monen silmissä valehtelija ja petturi.

Nykyään ajattelen, että se kaikki ”kakka” ei ollut ansaittua. Minulla oli oikeuteni tehdä omat ratkaisuni. Heillä taas on oikeutensa pysytellä heille turvallisessa tavassa elää. Meillä kummallakaan ei ole oikeutta puuttua toisen elämän ratkaisuihin millään tavoin.

Olen nyt vasta löytänyt tieni sinne oikeaankin Uskontojen Uhrien joukkoon. Niitä ”harrastelijaporukoitahan” meillä on kyllä eri ystäväjoukkojen kesken ollut, joita olemme kutsuneet nimillä Uskontojen uhrit tyki är-yy ja Kadonneet lampaat. Se on ollut äärimmäisen tärkeää koota näitä ”joukkoja” ympärilleen, joilla on sama tarina.

Vertaistuki on monenlaisissa eri elämänkokemuksissa aivan mahtava asia. Ihminen voi traumatisoitua vähän niinkuin tietämättäänkin. Traumat voivat nostaa päätään vasta vuosikausia tapahtuneiden asioiden jälkeen.

Uskontojen Uhrit Ry:n virallinen taho on kyllä yksi iso lahja tälle kansalle.

Nimi on monimielinen. Se voi kalskahtaa karulta sen korvaan, joka ei näe uskonnossaan tai uskonnoissa yleensäkään mitään moitittavaa.

Mutta entä, kun ihminen joutuu ottamaan vastaan mielenterveyspalveluita, että selviää uskonnon nimissä koetusta.

Useimmat käyvät terapiassa uskosta lähdön jälkeen. Ne jotka eivät ole vielä käyneet, niin heidän olisi vierestä katsottuna järkevää käydä.

Sama pätee kyllä kaikkiin maailman ihmisiin, vaikka eivät olisi elämässään kummoisia traumoja kohdanneetkaan. Kaikki oikeasti itsestään huolen pitävät ihmiset ottavat keskusteluapua vastaan elämänsä aikana. Mielummin ennemmin kuin liian myöhään.

Terapiassa, oikeutta olemassaololleen löytämässä

Minäkin olen käynyt erilaisia terapiamuotoja läpi uskosta lähtemisen jälkeen. Ja minua ei ole edes käytetty seksuaalisesti hyväksi eikä minua ole sairaalloisilla hoitokokouksilla erotettu herätysliikkeen sisältä.

Minä olen vain elänyt tavallisen ”kymppiuskovaisen” lapsen, nuoren ja aikuisen elämää. Kunnioitan ja arvostan suurimmilta osin lapsuuteni uskonporukkaa. Silti minulla on asioita, mitä minun pitää tänä päivänäkin pohtia terapeutin vastaanotolla.

Ja se liittyy suurimmaksi osaksi siihen miten yksittäiset ihmiset ovat ajattelemattomuuttaan ja tietämättömyyttään käyttäytyneet. Ymmärrykseni on pääosin riittänyt heitä kohtaan, koska pääosin muistan helpostikin miten se kaikki uskottiin.

Mutta silti se on rikkonut minussa asioita. Paljon. Sitä ei kukaan muu voi ”ehjätä” kuin minä itse.

Siksi se on minusta suunnattoman epäreilua.

Joku toinen ihminen on puolihuolimattomasti rikkonut ja minä korjailen sitä kaikkea vielä tovin itsekseni.

Siksikin minusta on hillittömän tärkeää, että on olemassa kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä, jonka tarkoituksena on muistuttaa ihmisten välisestä kunnioituksesta aina ja kaikkialla.

Vain siten voimme säilyttää maailman rauhan. Ei sen enempää eikä vähempää. Välillä pienempien maailmojen ja välillä isompien.

Maailman rauha

Mietitäänpä, että mikä on absoluuttisesti suurin syy ollut kautta historian sodille ja muille julmuuksille? Usko ja uskonto. Usein sen nimissä on joku käyttänyt vahvan uskon tai elämänkatsomuksen hänelle suomaa valtaa väärin.

Aina ei ole ollut kyse kristinuskosta vaan vakaumuksellisista muista uskonnoista tai uskoon verrattavista aatteista. Mutta aina on ollut kyse lopulta vain ihmisten erilaisesta tavasta ajatella.

Ajatella.

Uskominen tai uskomatta oleminenhan on pohjimmiltaan vain ajattelua.

Jospa jokainen tekisi omalta osaltaan sen, että antaisi toisen uskoa mihin haluaa. Sillä mentaliteetillä, ettei se ole hänen uskostaan pois. Epäilen suuresti, että maailmassa olisi sen jälkeen kovinkaan kummoisia sodan mahdollisuuksia.

Urveloita piiput pystyssä

Kuitenkin luullakseni kaikkien eri uskontojen johtohahmot eli Jumalat ja sen sellaiset ovat lähtökohtaisesti oleet rauhan jumalia? Miten siis oikeastaan on mahdollista, että heidän oppejaan tulkitaan siten, että jotkut urvelot ovat lopulta piiput vastakkain määrittelemässä uskonsa oikeellisuutta?

Suomessakin hengen piiput töröttävät jo siinä vaiheessa kanssakulkijaa kohti, kun hän on aikeissa ruveta lipsuttelemaan oman joukkueensa rajojen ulkopuolelle. Ei kukaan aseta sille horjahtelijalle punaista mattoa ja lehvän leyhyttelijöitä houkuttimeksi. Ainoa keino kommunikoida on se piippu. Tuomitseva piippu.

Silloin vähänkään järkevä henkilö ottaa ja maastoutuu ja lähtee ”tetsaamaan” pakki päällä piipusta pois päin.

Jos sitten löytyykin joku joka nostaa kädet ilmaan ja antautuu, niin sen jälkeen hetken aikaa voidaan hieman voittoa juhlistaakin lehvän lehtiä leyhytellen. Mutta sitten yksilö vastaa taas yksin omista teoistaan.

Jos taas joku nostaakin piippua vastaan oman piippunsa. Hakee perusteluita tai perustelee itse. Silloin saattaa pahimmassa tapauksessa tulla ammutuksi alas. Henkilö vähintäänkin ajetaan reilusti kauemmas valtakuntien rajalta. Ettei hän jää siihen ylettömästi perustelemaan ja olemaan vaaraksi muille valtakunnan asuvaisille.

Oikea tapa elää

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä on siis käytännössä maailman rauhan päivä. Esimerkkini tällä kertaa oli minulle tuttu uskonto-aihe. Silti minusta olisi ensiarvoisen tärkeää, että katsoessamme kanssakulkijaamme missä ja millaisessa tilanteessa tahansa, niin katsoisimme aina rakkauden silmälasien läpi.

Mielestäni meillä kellään ei ole varaa ylentää itseämme katselemaan toista hajuluotaimemme vartta pitkin alaspäin.

Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa elää, yhtä oikeaa ulkomuotoa, yhtä oikeaa ajattelutapaa, yhtä oikeaa käytäntöä eikä yhtä oikeaa rakkautta. On olemassa vain yksi maapallo täynnä mahdottoman monenlaisia eläviä yksilöitä. Yksilöitä.

Rakkautta ja tasa-arvoista ymmärrystä meidän jokaisen historiallisen ihanaan 20022020 päivään! Jokainen meistä on tärkeä! Ihan oikeasti tärkeä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *